Fordin ‘No Touch’ -huoltopalvelu ja tarkka hygienia auttavat säilyttämään huoltovarmuuden

Lehdistötiedote - 27 Maaliskuu

27.3.2020
  • Ford-korjaamoilla käyttöön otettu “No Touch” -toimintatapa ehkäisee asiakkaiden ja korjaamon työntekijöiden altistumista koronavirustartunnalle auton hallintalaitteista. Mekaanikot käyttävät kertakäyttökäsineitä, eivätkä koske auton hallintalaitteisiin lainkaan. Myös kaikki terveysviranomaisten suosittelemat hygieniaan liittyvät varotoimenpiteet on otettu käyttöön. 
  • Monet korjaamot tarjoavat lisäksi muun muassa auton nouto- ja sijaisautopalveluita. Koko auton huollon tai korjauksen voi näin hoitaa parhaimmillaan kokonaan kotoa käsin.
  • Ford Video Check -palvelun kautta asiakkaat saavat määräaikaishuollon yhteydessä videon autonsa kuntotarkistuksesta  ja tarvittaessa ehdotuksen tarpeellisista lisähuoltotoimenpiteistä kustannusarvioineen. Palvelu on käytössä Suomen kaikissa valtuutetuissa Ford-korjaamoissa.  
  • Suomen kaikki Ford-korjaamot ovat toistaiseksi auki ja palvelevat asiakkaita. Tavoitteena on säilyttää huoltovarmuus, sillä monet asiakkaat tarvitsevat autoa myös mahdollisten liikkumisrajoitusten aikana.   


VANTAA, 26.3.2020 – Vaikka monet ihmiset jäävät koteihinsa koronaviruskriisin vuoksi, on henkilö- tai pakettiauton käyttö edelleen välttämätöntä joillekin henkilöille, yrityksille ja organisaatioille.

Myös Suomessa on otettu käyttöön Fordin “No Touch” -toimenpiteet, joiden ansiosta asiakkaat voivat luottaa siihen, että he saavat autonsa turvallisesti käyttöönsä huollon jälkeen. Uusilla erityistoimenpiteillä taataan autojen puhdistaminen huolellisesti ennen niiden luovuttamista asiakkaille huollon tai korjauksen jälkeen.  Myös mahdollinen huollon sijaisauto puhdistetaan tarkasti ennen kuin se annetaan asiakkaan käyttöön.

Auton siirrot ja huoltotoimenpiteet suoritetaan kertakäyttöhansikkaat kädessä ja sekä auton sisätilat että avaimet puhdistetaan huolellisesti. Ohjauspyörä, vaihteenvalitsin ja kuljettajan istuin suojataan kertakäyttöisillä muovisuojilla, jotka poistetaan juuri ennen auton luovutusta asiakkaalle.

Mekaanikko tarkistaa auton ennen huoltoa ja videoi tarkistuksen, minkä jälkeen asiakas saa videolinkin ja ehdotuksen tarvittavista toimenpiteistä kustannusarvioineen. Videon voi katsoa millä tahansa älylaitteella tai tietokoneella. Ford Video Check -palvelu on käytössä kaikissa Suomen valtuutetuissa Ford-korjaamoissa.

"Tiedämme, että Euroopassa on edelleen tarve kuljettaa välttämättömiä tarvikkeita lääkkeistä elintarvikkeisiin. Samoin yksityishenkilöiden on tarpeen viedä ruokaostoksia tai muita välttämättömiä tarvikkeita esimerkiksi iäkkäämmille läheisilleen,” toteaa Massimo Pasanisi, Ford Customer Services Division, Sales Director, Ford of Europe. “‘No Touch’ huoltopalveluiden ansiosta asiakkaat voivat luottaa siihen, että autojen huolto toimii ja ne puhdistetaan huollon jälkeen.

Fordin “No Touch” -palvelu on jo otettu käyttöön useissa Euroopan maissa, mukaan lukien Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Kreikka, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Tanska, Tsekki ja Unkari. Palvelu laajenee nopealla aikataululla kattamaan koko Euroopan.


Ota yhteyttä Varaa koeajo Tilaa uutiskirje


Lue lisää:


Ford Video Check


Tarjoukset

  • Tarjous päättyy: 31.8.2025

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | CAPRI

    Uusi Capri – Tule koeajolle ja hyödynnä huippuedut!

    Uusi Capri  –  Tule koeajolle ja hyödynnä huippuedut!
  • Tarjous päättyy: 31.8.2025

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | EXPLORER

    Uusi Explorer – Tule koeajolle ja hyödynnä huippuedut!

    Uusi Explorer  –  Tule koeajolle ja hyödynnä huippuedut!
  • Tarjous päättyy: 31.8.2025

    Mustang Mach-E – Tule koeajolle ja hyödynnä huippuedut!

    Mustang Mach-E  –  Tule koeajolle ja hyödynnä huippuedut!
  • Tarjous päättyy: 31.8.2025

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | PUMA

    Uusi Puma Gen-E – Nyt ensiesittelyssä, hyödynnä edullinen rahoitus

    Uusi Puma Gen-E –  Nyt ensiesittelyssä, hyödynnä edullinen rahoitus
  • Tarjous päättyy: 31.8.2025

    Uusi Puma – Nyt huippuedullinen rahoitus!

    Uusi Puma – Nyt huippuedullinen rahoitus!
  • Tarjous päättyy: 31.8.2025

    Uusi Kuga – Nyt huippuedullinen rahoitus!

    Uusi Kuga – Nyt huippuedullinen rahoitus!
  • Tarjous päättyy: 31.8.2025

    Focus – Nyt huippuedullinen rahoitus!

    Focus – Nyt huippuedullinen rahoitus!
  • Tarjous päättyy: 31.8.2025

    Uusi Ford E-Tourneo Courier – Täyssähköinen monikäyttöauto - NYT ENSIESITTELYSSÄ!

    Uusi Ford E-Tourneo Courier – Täyssähköinen monikäyttöauto - NYT ENSIESITTELYSSÄ!
  • Tarjous päättyy: 31.8.2025

    Uusi Ford Tourneo Courier – Hyödynnä edullinen 1,9 % + kulut rahoitus

    Uusi Ford Tourneo Courier – Hyödynnä edullinen 1,9 % + kulut rahoitus
  • Tarjous päättyy: 31.8.2025

    Uusi Ford Transit Courier – Hyödynnä edullinen 1,9 % + kulut rahoitus

    Uusi Ford Transit Courier – Hyödynnä edullinen 1,9 % + kulut rahoitus
  • Katso kaikki viimeisimmät tarjoukset Autotalo Hartikainen
Katso kaikki viimeisimmät tarjoukset Autotalo Hartikainen

Uutiset

Katso kaikki viimeisimmät uutiset Autotalo Hartikainen